Tampere Folklore Weekend – Argentiinalaista kansantanssia

      Kommentit pois päältä artikkelissa Tampere Folklore Weekend – Argentiinalaista kansantanssia

Tapahtuman tiedot


Argentiinalaisen kansantanssin viikonloppukurssi järjestetään Tampereella GL Salongin tiloissa 18.-21.5.2017. Viikonlopun upea opettajapari on Ramón Salina & Julieta Brenna (AR). He ovat Buenos Airesin suosituimmat kansantanssiopettajat, ja meillä on harvinaislaatuinen tilaisuus saada heidät Tampereelle! Tässä Ramonin ja Julietan upeaa tanssia.

Viikonlopun aikana on tarjolla monipuolisesti tunteja eri tansseista sekä aivan aloittelijoille, että jo vähän kokeneemmille kansantanssijoille. Kaikilla tunneilla lähdetään liikkeelle kunkin tanssin alkeista, eli ei tarvita mitään ennakkotietoja argentiinalaisista kansantansseista tai varsinkaan argentiinalaisesta tangosta. Aloittelijalle helppoja tunteja ovat tunnit 1-3 ja 8. Lauantaina zambatunneilla lähdetään myös zamban alkeista liikkeelle, mutta oppimista helpottaa, jos olet osallistunut jo jollekin tunneista 1-3.

Sunnuntai-iltapäivän Peñaan (sanotaan ”penja”) voi osallistua ilmaiseksi, jos on osallistunut yhdellekin oppitunnille. Tunti 8 on mukava alku yhteiselle rennolle iltapäivälle!

HUOMIO! Tunneille EI tarvita omaa paria!!!

Torstai 18.5.
1. 19.00-20.30 CHACARERA SIMPLE
Helppo ja hauska tanssi, joka kuuluu jokaisen argentiinalaisen tangon harrastajan perustaitoihin. Tällä tunnilla opit kansantansseissa käytettävät perusaskeleet.

Perjantai 19.5.
2. 19.00-20.30 GATO y ESCONDIDO
Helpot ja hauskat tanssit, joissa käytetään kansantanssin perusaskeleita. Tunnilla lähdetään liikkeelle alkeista.
3. 20.30-22.00 ZAPATEO y ZARANDEO
Rytmikkäitä kuvioita, jaloilla kopistelua ja hameiden heilutusta miehille ja naisille! Tyyliä, tekniikkaa ja variaatioita perusaskeleisiin, joita käytetään mm. chacarerassa, gatossa ja escondidossa.

Lauantai 20.5.
4. 11.00-12.30 ZAMBA 1 alkeet
5. 12.45-14.15 ZAMBA 2 jatko
Romanttinen zamba on argentiinalaisten kansantanssien kuningaslaji!
6. 15.00-16.30 MALAMBO/ZAPATEO
Rytmikkäitä kuvioita jaloilla! Malambo on perinteisesti miesten tanssi, mutta tälle tunnille voivat naisetkin osallistua! Viimeistään tällä tunnilla edistyneetkin tanssijat saavat haasteita!

20-02 MILONGA, Ramon y Julieta esiintyvät, ravintola Telakka, 10€

Sunnuntai 21.5.
7. 12.00-13.30 FIRMEZA
Hauska ja ilmeikäs tanssi, jossa käytetään kansantanssin perusaskeleita. Suositellaan osallistumista myös tunneille 1, 2 tai 3.
8. 13.45-15.15 CHACARERA SIMPLE, DOBLE ja RYHMÄ
Tälle tunnille voi tulla ilman aiempaa kokemusta! Lähdetään perusteista liikkeelle ja opitaan yksinkertaiset koreografiat joilla pääset pitämään hauskaa Peñassa!

16-20 Peña, eli Argentiinalaisen kansantanssin tanssit
5€ (tai ilmainen, jos olet osallistunut yhdellekin tunnille)
Rentoa yhdessäoloa, tanssitaan kansantansseja ja tangoa! Tilataan vaikka pizzat ja otetaan omat juomat mukaan!

Tuntien hinta: yksittäiset tunnit 20€ per henkilö per 90min tunti. 
Erikoishinta: KOLME OPPITUNTIA YHTEENSÄ 50€!!!!! 
Maksu käteisellä paikan päällä.

ILMOITTAUTUMINEN: Lähetä sähköpostia osoitteeseen: tangoamoroso@gmail.com. Kerro viestissä nimesi ja mille tunneille osallistut. Ilmoittaudu yksin tai parin kanssa!!! Kansantansseja tanssitaan parin kanssa, yksin tai ryhmässä. Pari voi olla mies tai nainen. Tunneilla 1, 2, 4, 5 ja 7 tanssitaan parin kanssa. Tunneilla 3 ja 6 harjoitellaan yksin. Tunnilla 8 tanssitaan koko ryhmän kanssa!

Naisille matalat kengät ja miehille mielellään pehmeäkantaiset kengät (metelin vuoksi ei kovia kantoja!). Naiset voivat halutessaan ottaa leveähelmaisen hameen mukaan, ja zambatunneilla on hyvä olla oma huivi.

Kaikki tunnit pidetään GL Salongilla (Satakunnankatu 28 B, 33100 Tampere)

Tampere Folklore Weekendin tapahtumailmoittelua voi seurata parhaiten Facebookissa

Seuraavassa vielä linkkejä, joista voit katsella videoita erilaisista kansantansseista:
Tervetuloa argentiinalaisten kansantanssien iloiseen maailmaan!